lauantai 19. heinäkuuta 2014

13.7. Lee Valley - Hertford

Leirimme on melkein 50 kilometriä pitkän Lee Valleyn puiston keskivaiheilla. Eilen ajoimme puistoa etelään, ja nyt suuntaamme pohjoiseen. Ajamme aluksi valtakunnallista pyörätie ykköstä, joka kiertelee kanavapoluilta pikku järvien rannoille ja kumpuilevalle maaseudulle. Viljapellot lainehtivat vain muutaman kymmenen kilometrin päässä valtavan metropolin keskustasta, ja pilvenpiirtäjät siintelevät utuisen maiseman horisontissa.


Roydonin kohdalla pyöräreitti yksi lähtee kohti itää ja Pohjanmeren rannikkoa, mutta me suuntaamme kohti Warea, joka - kuten muutkin kanavanvarren kylät - on jo viikinkien aikana ollut keskeinen kauppapaikka. Joet ja sittemmin varsinkin kanavat olivat rautateitten tuloon asti kaupan ja teollistumisen elinehtoja.

Waresta ajamme vielä vähän matkaa eteenpäin Hertfordiin ja edelleen länteen Cole Greenwaylle. Tänne ajoimme 3.7., kun olimme Welwyn Garden Cityssä campingissa, ja kun reittikin on vanhaa rautatiepohjaa, joka on vedetty aivan pusikkoon, käännymme takaisin.

Broxbournen jälkeen pidämme ylimääräisen tauon. Kanavalla on nimittäin jäätelövene, jolla on ihan pakko asioida. Asiakaskunta heittää huulta ja tunnelma "kioskilla" on mainio. Jätskipikari on kallis, mutta kioskityttö joutuukin pitämään aggregaattia päällä saadakseen pehmiskoneen toimimaan. Joten kulujakin on.

Palailemme leiriin kanavaa seuraillen ja loppumatkassa kaneja väistellen.

Huomenna on lähtö kohti Doveria ja Ranskaa. Englannissa tuli pyöräilykilometrejä 1480 (autoilukilometrejä alle tuhat), ja nyt voi sanoa, että on hyvä käydä välillä ulkomailla katsomassa, miten hyvin asiat kotona ovat. Ei ihme, että täällä on aika vähän pyöräilijöitä liikkeellä...

Kartta

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

12.7. Lontoo

Lähdemme polkemaan kohti Cityä Lee Valleyn pyörätietä seuraillen. Lea-joen kanavan hinauspolku on itse asiassa kävelytie, mutta pyöräilijät näkyvät sitä yleisesti käyttävän. Siispä mekin.

Polku on hyväkuntoinen ja leveä. Ainoastaan sulkujen (joita niitäkään ei ole monta) kohdalla pinta on nupukiveä, joka on niin epätasaista, että on parempi kävellä. Kanavalla on hiljaista. Jokiveneitä on paljon, ja monessa niistä asutaan, mutta ihmiset eivät vielä ole heränneet lauantaipäivän toimiinsa. Soutuklubilla sen sijaan on jo toimintaa, ja junnujen valmentajat antavat äänekkäästi ohjeita tuleville soutajille, joita kanavalla on harjoittelemassa.

Pääsemme ajamaan aivan keskustaan asti (yli 25 kilometriä) pitkin kanavan vartta kohtaamatta lainkaan autoliikennettä. Tulemme Thamesin rantaan Limehousen kohdalla, joka - kuten moni muukin entinen Lontoon "tokka" on muutettu viihtyisäksi asuinalueeksi, ja vanhat tavaralaiturit toimivat nyt venesatamina.

Ajelemme Thamesin rantaraitteja ja hiljaisia asuinkatuja, kunnes tulemme Towerin tienoille. Yhtäkkiä on kaduilla ja rannoilla tuhatmäärin ihmisiä. Jonkin sortin ympäripurjehdus on menossa, ja kansaa on niin paljon, että poikkeamme rannasta kaduille ja lähdemme ylittämään Thamesia Towerin siltaa pitkin.

Siltakin on tupaten täynnä kansaa, ja päälle pätteeksi pääsemme seuraamaan ei ihan yleistä tapahtumaa, eli sillan nostoa. Muutaman purjeveneen päästäminen Towerin sillasta läpi kaupungin keskustaa kohti aiheuttaa vähäksi aikaa melkoisen liikennekaaoksen, vaikka silta ei kauhean monta minuuttia pystyssä olekaan.

Poikkeamme pizzalle ja lähdemme Thamesin etelärantaa pitkin kohti Greenwichiä. Välillä poljemme pitkin rantalaituria, välillä taas korttelin-parin päässä rannasta pitkin katuja ja puistoja. Greenland Dock on laiturialue, jolta aikanaan on lähdetty Grönlannin vesille valaanpyyntiin. Samoille laitureille on myös aikanaan tuotu puuta Skandinaviasta, ja kaduille on annettu paljon pohjoismaisia nimiä. Finland Street ja Helsinki Square edustavat Suomea.

Greenwichissä alitamme joen kävelytunnelia pitkin ja ajamme Lontoon uuteen liike-elämän keskukseen West India Docks'iin. Toimistotornit ja -korttelit ovat hiljaisia lauantai-iltapäivänä, mutta kaikesta näkee, että arkena riittää ihmisvilinää. Kadut ja jalkakäytävät ovat laajoja ja taksikaistoja riittää.

Vähitellen tulemme takaisin Limehouseen ja palaamme aamupäivästä tuttuja kanavanrantoja takaisin campingiin. Nyt on kanavilla elämää. Jokiveneissä grillataan, pubit ovat levittäytyneet rantateille ja ihmisiä on liikkeellä lämpimässä kesäillassa.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

9.7. Burford - Chipping Norton

Ajamme aamulla vanhaa tuttua reittiä Burfordiin ja käännymme sieltä Swinbrookin suuntaan. Tuulee aika lujasti, mutta varsinkaan laaksoissa tuuli ei juurikaan tunnu. Pikku hiljaa nousemme kuitenkin Leafieldiin ja vijelystasangoille. Nyt on vastatuuli niin kova, että isommissakaan alamäissä vauhti ei kiihdy pelottavan kovaksi. Maisemat ovat hienot. Maasto on kumpuilevaa ja pensasaitojen ja metsikköjen ruuduttamaa. Vihreää näkyy eri sävyissä.

Tie Chalingtonin kautta Chipping Nortoniin on hiljaista kylätietä, ja aikaa jää maisemien ja laidunmaiden katseluun. Chipping Nortonissa jalkaudumme hetkeksi, kun paikallisella torilla on markkinat, eikä ajotilaa juurikaan ole. Hakeudumme lounaalle, ja pubin isäntä toivottaa meidät tevetulleeksi selvällä suomen kielellä. Käy ilmi, että hänellä on suomalainen vaimo. Ei ihme, että 'tervetuloa' ja 'kiitos' tulevat sujuvasti.

Jatkamme matkaa Adlestropin suuntaan, ja sivuutamme ihka oikean näköisen ökykartanon. Torpan mailla on takuuvarmasti oma peurapuisto metsästystä varten ja oma pyökkimetsä kettujahtiin... Ainakin muurin korkeus ja portin jämäkkyys antaisivat moista odottaa.


Adlestropissa käännymme myötätuuleen, ja pyörä rullailee loivissakin alamäissä niin hyvin, että ajamme huomaamatta parista risteyksestä ohi. Miltonissa pidämme tälle retkisavotalle harvinaisen jäätelötauon ja jatkamme kohti Burfordia. Ennen Tayntonia tulee vielä parikilometrinen alamäki, mutta kuoppainen tie ja kapeat, pimeät mutkat hillitsevät vauhdinpitoa.

Burfordin läpi kulkee valtatie, ja kaupungin ainoalla kadulla on yhden auton ajettava silta. Liikennevalot ohjaavat liikennettä, mutta ruuhka on ilmeisen krooninen. Molempiin suuntiin on valtava jono, joka ei purkaudu varmaan ennen aamuyötä.

Burfordin laaksosta on pakko kävellä ylös. Mäki on niin pitkä ja jyrkkä, että ei viitsi alkaa vääntää pyöränkampea. Vauhti olisi kuitenkin se sama neljä kilometriä tunnissa kuin kävellenkin. Loppumatka campingiin lasketellaan myötätuulivoittoisesti.

Kartta

8.7. Burford - Northleach

Iltaan asti jatkuneen sateen jäljiltä tiet ovat vielä märkiä, kun lähdemme ajamaan leiristä länteen pitkin pieniä maanteitä. Matkan varrella on hiljaisia pikkukyliä, joissa pääasiallinen talon- ja aidanrakennusaine on kivi. Kiviaitaa riittää kilometrikaupalla, ja kaikki talot ovat samanvärisiä: harmaata tai vaaleanruskeaa kiveä. Valtavat muratit ja villiviinit pehmentävät kuitenkin arkkitehtuuria, ja kukkivat puutarhat antavat väriä.

Kiviaidassa on se hyvä puoli, että se ei ole kaksi-kolme metriä korkea kuten pensasaita. Kiviaidasta näkee yli, ja maisema on heti paljon avarampi kuin pusikossa ajaessa. Laajat viljapellot ja lammaslaitumet levittyvät kylien välisten pikkuteiden molemmin puolin.


Fossebridgessä alkaa sade uhata, ja etsiydymme hetken harhailun jälkeen tienvarsikahvilaan lounaalle. Lista on aika lyhyt, ja siltäkään ei enää kaikkea saatavissa, mutta saamme kuitenkin vatsantäytettä. Tihkusadekin lakkaa.

Etenemme Northleachiin ja sieltä edelleen puron vartta seuraillen Burfordiin. Jokaisessa risteyksessä on pysähdyttävä tarkistamaan kartasta oikea reitti. Kaikissa risteyksissä ei ole viittoja, ja joskus viitoitus on vähän epäselvä. Burfordissa pidämme marssitauon, ja alamme etsiä oikeaa kadunpäätä, jotta pääsemme vielä jatkamaan pienen lenkin ennen autolle paluuta.

Cartertoniin tullessa joudumme ratsastuspolulle, jota onneksi ei tarvitse ajaa pitkää matkaa. Se kun on vähän liejuinen. Cartertonissa olemme taas vähän hukassa, kunnes oikea tie löytyy. Nyt olemme äskeisen polun sijasta valtatiellä, jolla liikenne on vilkasta ja nopeusrajoitus ilmeisen korkeanpuoleinen.

Rauhallisempi maantie löytyy taas pian, ja ajelemme valtavan aurinkovoimalatyömaan halki sekä villieläinpuiston sivuitse takaisin leiriin.

7.7. Burford

Leirintäalue on paikallisen villieläinpuiston naapurina, hieno Caravan Club -alue. Hyvin hoidettu ja huippusiisti. Ei kuitenkaan kallis.

Päätämme ennen varsinaiselle iltapäiväajelulle lähtöä käydä kaupassa, koska lyhyen automatkan varrelle Oxfordista tänne ei sattunut yhtään markettia. Ajelemme Burfordiin pieniä kyäteitä pitkin ja löydämme paikallisen pikkumarketin pääkadun varresta. Samalla käymme syömässä ja ostamme infosta paikallisen pyöräkartan.

Paluumatkalla alkaa taivaalle kertyä pahan näköisiä sadepilviä, ja kiirehdimme takaisin leiriin. Olemme perillä vain minuutteja ennen kuin alkaa sataa. Sade yltyy, ja välillä ukkostaakin. Loppujen lopuksi sade jatkuu iltaan asti, ja päätämme jättää tältä päivltä enemmät pyöräilyt väliin.

Kauppareissusta tuli 15 kilometriä: Kartta